Moikka!

Olen Sami Hyvärinen, jalkaterapeutti ja koulutettu hieroja. Valmistuin koulutetuksi urheiluhierojaksi vuonna 2016 Espoon hierojakoulusta. Jalkaterapeutiksi valmistuin vuonna 2021 Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulusta, tutkinto kesti 3,5 vuotta ja on laajuudeltaan 210op.

Valmistumisen jälkeen olen työskennellet Helsingin kaupungilla jalkaterapeuttina ennen Jalkakuntoon tuloa. Hierontoja olen tehnyt osa-aikaisesti noin viisi vuotta.

Olen asunut Espoossa koko ikäni lukuun ottamatta yhtä vaihtovuotta Amerikan Wisconsinissa. Pitkäaikaisena harrastuksena minulla on salibandy, jonka lisäksi olen harrastanut uintia, jalkapalloa ja kuntosalia.

Olen työskennellyt usean vuoden ajan asiakaspalvelutehtävissä, lisäksi lyhyempiä työkokeiluja minulla on mm. pakkaus, varasto ja -logistiikkatyöstä.

Pyrin tekemään asiakaslähtöistä työtä, ja omalla ammattitaidollani, rennolla ja iloisella persoonallani tuottamaan mahdollisimman hyvän palvelukokemuksen jalkaterapiassa. Olen aina valmis oppimaan uutta ja parantamaan omaa ammattiosaamistani.